28.12.2011

Selkämeri ei ole vielä jäässä, mutta myrskyt pitävät huolen siitä ettei Isokariin järjestetä kuljetuksia eikä saaressa ole matkailutoimintaa talviaikaan. Ympärivuotista asutusta Isokarissa ei ole.

Kuljetuksia Isokariin ja opastuksia saaressa järjestetään 1.5.2012 lähtien (jää- ja säävarauksella).

Kesä 2012 jo suunnitelmissa? Voit varata vanhan luotsituvan tai huoneiston Majakkamestarin talosta jo nyt!

60°43,1’ N ja 21°00,9’ E sijaitsee Pohjanlahden Helmi eli Isokarin saari.

Kustavin kuntaan kuuluva saari sijaitsee eteläisellä Selkämerellä, noin 12 merimailia (22 km) Uudestakaupungista lounaaseen. Kustavista matkaa tulee noin 11 merimailia (20 km).

Saaren näkymää hallitsee merenpinnasta 49,4 metriä korkea punavalkoraitainen majakka. Majakka valmistui vuonna 1833 ja se on Bengtskärin jälkeen Suomen toiseksi korkein majakka.

Majakan yhteyteen on kehittynyt pienimuotoista, ympäristöystävällistä matkailutoimintaa. Tervetuloa Isokariin!

 

Isokarin majakka on valmistunut vuonna 1833. Isokari on Suomen toiseksi korkein majakka.

 

Isokari kuuluu Selkämeren kansallispuistoon.